Pirkka’s posterous

Vai että rekisteröintinumero Areenaan?!

Täytyy sanoa, että itsellänikin hypähti sydän jotakuinkin kurkkuun, kun luin eilen illalla pikaisesti HS:n uutisen Yleisradio rajaa verkkopalveluaan tv-maksun maksaneille.

Ensireaktion jälkeen tavasin uutisen parikin kertaa, ja tajusin, että voihan asian toki näinkin ilmaista, mutta hieman tarkoituksenhakuista, eli myyvää, valikointia on tässä harjoitettu.

"Ensi vuoden alusta Ylen Areena -palvelun käyttöön tarvitaan rekisteröintinumero, jonka saavat vain tv-maksunsa maksaneet. Areena on palvelu, jossa ohjelmia voi katsoa ja kuunnella sen jälkeen, kun ne on lähetetty televisiosta tai radiosta. Lisäksi Areenassa on Elävä arkisto."

Tämä on sikäli väärin, että palvelun käyttöä varten ei aina tarvitse rekisteriöintinumeroa. Areenaan pääsevät kaikki ja suurin osa sisällöstä on kaikkien katseltavissa ja kuunneltavissa aivan kuten nytkin.

TV-maksun on suunniteltu avaavan sisältöä tätä laajemmin. Osa YLEn ohjelmistosta - mahdollisesti esimerkiksi erityisesti Areenaa varten hankittua ohjelmistoa - on saatavilla vain "kanta-asiakkaillemme".

Viestinnällä on tapana epäonnistua usein, mutta onneksi tämä uutinen ei pitänyt paikkaansa. Jos olisi, olisin varmasti irtisanoutunut saman tien.

Loading mentions Retweet

Tunnemedia on siellä missä ihmiset kohtaavat

Tunne voitti järjen mediassa, Veijo Hietala väittää uudessa kirjassaan.

Media tarvitsee ihmisiä ja aitojen tunteiden kokemusta, eikä ole sinänsä mitään uutta. Juttuja on aina pyritty tekemään ihmisten kautta, mutta missä vaiheessa tämä pääsi unohtumaan?

Taloussanomat on haastatellut Hietalan lisäksi tunnejuttuunsa myös Jyväskylän yliopiston journalistiikan professori Raimo Salokangasta.

Herrojen näkökulmien ero yksityisyyden tulosta mediaan on ilmeinen, ja erittäin mielenkiintoinen.

Siinä missä Hietalan mielestä tunteiden tulo liittyy uusromantiikan aikaan astumisesta, näkee Salokangas päällimmäisenä syynä median globalisoitumisen ja reaaliaikaisuuden synnyttämän tiukan kilpailun, joka on tehnyt myös yksityisestä kauppatavaraa.

Itse olen ajatellut, että yksityisyyden voimakkaampi esilletulo mediassa johtuisi osaksi myös siitä, että tavallisilla ihmisillä on aiempaa paremmat työkalut tuoda itsensä esille.

Verkon synnyttämä minämedia on tuonut tavalliset ihmiset ja aidot tunteet esille paljon aiempaa laajemmin, ja yhä suurempi osa mediakulutuksesta suuntautuu tähän minämediaan.

Media ei siis tuo yksityisyyttä kauppatavaraksi vain siksi, että kilpailu on globaalia ja reaaliaikaista, vaan myös siksi, että kuluttajat ovat hämmentäneet omilla toimillaan mediakenttää uusiksi.

Ja vaikka perinteinen media tarttuukin yhä hanakammin ihmisiin, on minusta todellinen tunnemedia vielä verkossa. Tunteet ovat aidosti pinnassa siellä, missä ihmiset keskustelevat ja kohtaavat.

Loading mentions Retweet

Ajatuksia suomalaisen blogosfäärin tilasta

Olen viime päivinä pyrkinyt koostamaan ja tiivistämään pikakatsausta suomalaisen blogosfäärin tilasta.

Juhlavasta ja pompöösistä otsikosta huolimatta tavoitteena ei ole rakentaa järjetöntä powerpoint- ja tilastopakettia, vaan nostaa haalitusta datasta ja omista huomioistani esille tiettyjä viimeisimmän vuoden aikana tapahtuneita muutoksia.

Ajattelin heittää nämä asiat kaikkien blogiasiantuntijoiden arvioitaviksi. Otan mielelläni vastaan kaikki kommentit.

Olen yrittänyt löytää yleisiä teemoja, joiden pohjalta voimme lähteä miettimään johtopäätöksiä tuleville mediasisällöille ja verkkopalveluille. Näkökulmani on siis tiukasti YLE-lasien läpi katsottu!

• Väite 1: Blogimuoto alkaa olla surfaajien enemmistölle tuttu. Bloggaajien ja blogien lukijoiden määrän lisäännyttyä bloginomainen julkaiseminen (viimeisimmät uusimmaksi, jatkuva kommentointi, feedit jne.) tulee yhä useammin osaksi kaikkia verkkopalveluita.
• Väite 2: Julkaisumuotona blogi on menettänyt tietyn uutuusarvonsa. Siitä on tullut yksi muoto muiden joukossa. Analogian voisi löytää vaikka tosi-tv:stä, joka on hullujen vuosien jälkeen asettautunut yhdeksi ohjelmaformaatiksi muiden joukossa.
• Väite 3: Koska blogi ei enää muotona ole Se Juttu, on paino (vihdoin) siirtynyt aidosti sisältöön. Tämä pätee varsinkin medioiden ja yhtiöiden omiin blogeihin.
• Väite 4: Mitä enemmän blogeja on, sitä enemmän kirjoitetaan myös yhteiskunnallisista aiheista. Harva yksityinen bloggaaja on kuitenkaan lähtenyt perustamaan erillistä "teemablogia", vaan yhteiskunnallisia aiheita käsitellään useimmiten omien henkilökohtaisten kirjoitusten ohessa.
• Väite 5: Omalla nimellä bloggaaminen on lisääntynyt. Johtuuko tämä suurimmaksi osaksi kuitenkin siitä, että yhä useampi bloggaa oman työnsä puolesta?

Mitä mieltä sinä olet? Puutuuko jotain? Onko jokin liikaa? Mistä olet eri mieltä?

Loading mentions Retweet

Nettijakelulla uusia yleisöjä Nelosen malliin

Nelosen ja Disneyn sopimus suosikkisarjojen nettijakelusta on hatunnoston arvoinen uutinen.

Tekniikkaa ja laitonta lataamista vastaan on järkevintä taistella tarjoamalla sisällöt helposti ja kohtuuhinnalla ihmisten saataville.

Uusi Hot from the US -palvelu (nimeen olisi voinut myös vähän panostaa) on mielestäni myös siinä mielessä toimiva ratkaisu, että sillä voidaan tavoittaa aidosti uusia kohderyhmiä.

Nykyisten kotimaisten nettitelevisioiden ongelmana on se, että viikon tai kuukauden ajalle tarjottu siirretty katselumahdollisuus houkuttelee lähinnä vain niitä, jotka kyseisiä ohjelmia jo muutenkin katsovat.

Uusien yleisöjen tavoittamiseksi tarvitaan jotain muuta, ehkä Nelosen malliin?

Loading mentions Retweet

Kävellessäni tänään kotiin kaivoin laukusta puhelimen ja valitsin ystäväni numeron. Muutaman piippausäänen jälkeen havahduin, sillä en muistanut, milloin olin viimeksi soittanut perinteisiä puheluita ystävilleni.

Perinteinen puhelu tuntui hellyttävän retrolta (vaikkei ystäväni vastannutkaan).

Tajusin, että minun mielessäni puhelut liittyvät ensisijaisesti työhön. En lörpöttele puhelimessa, vaan keskustelen työasioita, järjestelen palavereja ja käyn pikaneuvotteluja. Puhelu on vaatimus. On oltava heti tavoitettavissa ja valmiina keskustelemaan tiukkaa asiaa.

Puhelin on kuitenkin minulle mitä mainioin tapa olla yhteydessä ystäviini. Tekstiviestit viuhuvat eestaas, blogien lukeminen ja kommentoiminen onnistuu missä vain ja Facebookin mobiilikäyttöliittymäkin on tullut tutuksi.

Jäin miettimään kuinka laitteiden monipuolistuminen tekee  monipuolisimmaksi erilaiset laitteet tulevat, sitä

Loading mentions Retweet

Virtuaalisia ja fyysisiä jakelukanavia

Istuin innosta piukkana alkuviikon BBC:llä. Olin suunnitellut bloggaavani läpi EBU:n nettiryhmän seminaarin, mutta eihän kokoushuoneessa tietenkään ollut nettiä. Siitä olisi ehkä voinut päätellä jotain.

Muutamista äärettömän mielenkiintoisista ideoista ja case-esimerkeistä huolimatta kaiken läpi paistoi, että huoneeseen olivat kokoontuneet televisio- ja radioihmiset puhumaan netistä.

Tajusin vasta tänään, että osin keskustelu oli kuin toisintoa viime vuosituhannen lopun netti-innon ajoilta.

Tuolloin netti nähtiin usein ennen kaikkea jakelukanavana, jonne dumpattiin ja copy-pastetettiin esitetekstit, kuvat, tiedotteet ja muut.

Nyt tuo samainen jakelukanava-ajatus kukoistaa voimakkaana, mutta dumpattavat sisällöt ovat vain vaihtuneet kuvista ja teksteistä videoiksi ja audioiksi. On kuin toisaalta oltaisiin ymmärretty netin tärkeys, mutta silti haluttaisiin jatkaa vain kuten aina ennenkin.

Ohjelmat ovat toki tärkeitä, ja hyvät ohjelmat tulevat keräämään paljon katsojia myös netissä.

Oma Areenammekin toimii mainiosti yhden viikon katseluarkistona, mutta pitkät, toisiin medioihin suunnitellut ohjelmat eivät ole netin kannalta välttämättä kaikkein toimivin formaatti.

Oikeusneuvotteluja tulee toki jatkaa niin, että kaikki ohjelmisto voisi olla ihmisten katseltavissa ja kuunneltavissa myös verkossa. Nyt vain tuntuu kuin tämä oikeus- ja jakelutaistelu hukuttaisi alleen verkon ehdoilla tehtävien sisältöjen kehittämisen ja tuottamisen tärkeyden.

Tai ehkä minä olen vain kärsimätön ja haluan saada kaiken heti. Paitsi iPhonen. Minulle riitti kurkistelu fyysisen jakelukanavan ikkunan takaa:

Loading mentions Retweet

Miehistä ja naisista

Yritän parhaillani kuunnella itseäni radio-ohjelmassa. Se on yllättävän outoa, vaikkei kerta olekaan ensimmäinen. Kyseessä on Kaapin paikka -ohjelma, joka kuultiin tänään YLE Radio 1:ssä.

"Kun tietokoneet tulivat, ne olivat mitä teknisimpiä laitteita. Korkeasti koulutetun valkoisen miehen laitteita. Mikä on tietokoneen sukupuoli nyt? Onko teknillisyyden aura hälvennyt? Kaapin paikkaa hakevat tänään toimittaja Eve Mantun seurassa arjen sosiologi Riitta Nieminen-Sundell ja internet-asiantuntija Pirkka Aunola."

Pitää kuunnella ja täydentää tänne ne kaikki asiat, jotka unohdin kertoa ohjelmaa nauhoitettaessa. Aihepiiri oli niin laaja, ettei kaikkea tärkeää muistanut tai ehtinyt sanoa.

Kiitokset Riitalle ja Evelle mukavasta keskustelusta! Toivottavasti hyvä henki välittyy myös ohjelmassa. Jutun voi kuunnella myös YLE Areenassa.

Loading mentions Retweet

Kärpäsparvena uutisten perässä

Mikä erottaa medioiden ja verkon aktiivikäyttäjien yhdessä laatimat uutisagendat toisistaan? Ainakin laajuus, aikajänne ja käytettävät uutislähteet, käy ilmi Project for Excellence in Journalism -tutkimuslaitoksen uudesta tutkimuksesta (via BBC).

Tutkimuslaitos seurasi kesäkuussa 2007 yhden viikon ajan perinteisten uutismedioiden ja kolmen käyttäjien uutis- ja kirjanmerkkijakopalvelun (Reddit, Digg ja Del.icio.us) tärkeiksi arvottamia uutisia keskenään, ja erot olivat merkittävät.

Käyttäjillä laajempi agenda
Vain harva perinteisten uutismedioiden aiheista päätyi käyttäjävetoisten palveluiden suosikkilistalle. Siinä missä dinosaurusmedioissa käsiteltiin Irakia ja siirtolaisuutta, oli netinkäyttäjien listan kärjessä iPhone ja Nintendo.

Teknologia-aiheiden nouseminen käyttäjien arvottamien listojen kärkeen kertoo tietenkin palveluiden käyttäjistä, mutta myös siitä, että käyttäjät tarttuvat mielellään sellaisiin aiheisiin, joita perinteiset mediat eivät jo pureskele täysin palasiksi.

Käyttäjät kärpäsparvena seuraavalle kasalle
Vaikka käyttäjien luoma uutisagenda avasi ikkunoita paljon useampaan aiheeseen, ei se perinteisen median tapaan seurannut näiden aiheiden kehittymistä. BBC:n haastattelema raportin kirjoittaja Tom Rosenstiel sanoi näpsäkästi:

"It was more hit and miss with a sense that they wanted to know a little about a lot of things."

Kuullostaa hyvin tutulta. Kyseessä lienee netistä tuttu Shiny Object Syndrome, joka saa meidät kärpäsparven tapaan lentämään melkein minkä tahansa uuden asian perässä.

Jotta pystyisi edes uskottelemaan itselleen pysyvänsä kaikkien mielenkiintoisten asioiden perässä, jää asioiden seuraaminen väliin. Jäin itse miettimään, josko tämä olisi myös yksi niistä syistä, miksi ns. kansalaisjournalismi jää helposti niin kevyeksi ja köykäiseksi? Aiheesta kannattaa lukaista lisää vaikka Tepon blogista.

Uutiset ja huhut sekoittuvat
Käyttäjävetoiset palvelut käyttävät uutislähteinään paljon blogeja ja muita ei-perinteisiä-uutispalveluita, kuten YouTubea. Ihmisiä innostavat uutisia enemmän huhut ja juorut. Tämä ei varmasti yllätä ketään, joka on joskus istunut vaikka työpaikan kahvipöydässä.

- - -

Tutkimus todensi monia asioita, jotka ovat myös omassa mielessäni pyörineet.

Kärpäsparven tavalla kiiltävien esineiden ja juorujen perässä juokseminen on ehkä asia, jota vastaan on turha tapella. Huhut, juorut ja hassut jutut kiinnostavat ihmisiä, koska niistä saa mainioita keskustelunaiheita. Ne kiinnostavat, katsotaan vaikka Ampparit.comin suosituimmat listaa.

Mutta blogien ja muiden käyttäjävetoisten palveluiden suuri etu on siinä, että ne laajentavat uutisagendaa merkittävästi. Parhaimmillaan esiin nostetaan asioita ja teemoja, jotka eivät mahdu perinteiseen agendaan lainkaan. Martin Stabe kirjoitti juuri blogissaan mainion esimerkin baseballin EM-kisoista.

Päivitys 13.9.2007 kello 12.45

Olli kirjoittaa samaisesta tutkimuksesta, hieman toisesta näkökulmasta. Kannattaa lukea!

Loading mentions Retweet

Brändinkiillotusta tärkeillä teemoilla

Minua rupeaa aina hieman epäilyttämään, kun media ryhtyy kampanjoimaan jonkin asian puolesta.

YLEläiset yrittivät pari vuotta sitten laittaa suomalaisia liikkeelle. Tärkeä asia ja ehkä siitä joku innostui, kun asiaa käsiteltiin useissa tv- ja radio-ohjelmissa. Epäilen kyllä kovasti.

Hesarin tämän viikon Kaisaniemi-teema oli päätetty vetää läpi sellaisella volyymillä, että ainakin minua hirvitti. Pari sivua Kaisaniemi-juttuja jokaisessa viikon lehdessä kääntyi ainakin minun mielessäni osoitukseksi Lasitalon voimasta. Ei ammuttu edes haulikolla vaan tykillä. Olemme myös paikallislehti, lasitalosta huudettiin.

Vielä sunnuntai-iltana Hesarin oma puistotapahtuma oli netissä heidän pääuutisensa. Ihanko totta, että se oli päivän tärkein juttu?

Kun kampanja on ohi, voi lasten lihomisen unohtaa, ja keskittyä jälleen vaikka Big Brotheriin.

Vaikka itse teemat ovat tärkeitä, minusta erilaiset teemakampanjat ovat enemmän median omaa brändityötä ja voimanosoitusta kuin itse asiaan puuttumista. Jos käsiteltävä teema kerran on niin tärkeä, niin miksi se ei näy median agendalla koko ajan?

Ehkä erilaiset teemaviikkot ovat medialle vain viimeinen keino osoittaa oma voimansa. Se on kuin haikailua vanhaan maailmaan, jossa media sai päättää mikä on tärkeää ja mistä puhutaan.

Nykyisin tuon voiman osoittaminen taitaa onnistua vain massiivisella teemoituksella ja kampanjoinnilla, jos niilläkään. Ihmiset saavat itse päättää mikä loppujen lopuksi on tärkeää.

Ehkä jotain kertoo se, että Hesarin lukijoiden mielestä Kaisaniemen puistotapahtuma ei ollut päivän tärkein uutinen?

Loading mentions Retweet

Onko netti mies vai nainen?

"Generally speaking, young men are more avid consumers than women of online information," Jonathan Sackett, chief digital officer of Arnold Worldwide, told eMarketer. "They look for information on a wider variety of topics and issues than women do."

Kun luin eMarketerin juttua, tuli mieleeni keskustelu eiliseltä. Mietimme onko netti mies vai nainen.

Stereotyyppisesti ajatellen netti yhdistettiin pitkään tekniikkaan ja tekniikka miehiin, joten netti on helposti mieltynyt miehenä. Vähän tätä samaa ajatusta toistaa myös eMarketerin haastattelema Sackett:

"...Men are more interested than women in technology, and they are also more tech savvy."

Netti ei kuitenkaan ole enää pelkästään tekniikkaa, joten siksikö naiset ovat vallanneet netin? Tutkimukset ovat jo jonkin aikaa osoittaneet, että myös meillä Suomessa nuoret naiset ovat innokkaita nettailijoita.

Syynä tähän on jo pitkään pidetty netin muuttumista sosiaaliseksi mediaksi. Stereotyyppisesti ajatellenhan naiset arvostavat sosiaalisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä miehiä enemmän.

Eivät stereotypiat toki tyhjästä synny, mutta jäin itse miettimään onko oikein, että naisten netinkäyttöä tunnutaan nykyisin selitettävän helposti vain meseilyn, chattailyn ja muun keskinäisen kanssakäymisen kautta? Itsekin teen näin, mutta kuinkahan pielessä tämä kiteytys tosiasiassa on?

Onko tv muuten mies vai nainen? Digiboksi lienee mies.

Blogit taitavat kuitenkin olla naisia?

Loading mentions Retweet